Juupa eipä vegaanileipä

Kaapeissani alkaa olla jo melko hyvä tilanne. Toki siellä on muulle perheelle eläintä pureskeltavaksi, mutta se, että muu perhe seuraisi mukanani veganismin ihmemaahan, ei olekaan tarkoitukseni. Kuinka voisinkaan yrittää muuttaa keski-ikäistä kokolihaa syövää heteromiestäni vegaaniksi! Varsinkin kun hän on allerginen soijalle, pähkinöille ja isolle osalle hedelmiä ja vihanneksia. Heh. Sepä hauska ruokavalio olisi. Lisäksi en halua tehdä kasvavista lapsistani kokonaan kasvissyöjiä. Valitkoon itse sitten, myöhemmin. Toki toivon, että esimerkkini kannustaa heitä. Kuten riveiltä ja rivien väleistä voi nähdä, olen jo asennoitunut pidempään vegaaniuteen. Ehkä se kuukausi ei riitäkään. En silti vanno, että olisin loppuikäni vegaani. Minä vain kokeilen! Elämässä pitää kokeilla!
Harjoittelen maratonille ja haluaisin kovasti nähdä, voinko vegaaniruokavaliolla juosta koko kiepin. Olen juossut sen kaksi kertaa aiemminkin, kerran sekaravinnolla, kerran lakto-ovoruokavaliolla. Nyt on siis vuorossa vegaanimaraton. Löysin netistä jo sellaisen sivunkin, missä sai liittyä vegan runnerseihin. Ehkä liityn, kun vain saan ruokavalion ensin käyntiin.
Nyt tilanne on se, että olen jo syönyt muutaman kokonaan vegaanisen aterian. Toki tongin useimmilla aterioilla niitä eläinperäisiä kaappieni sisältöjä, mutta koska kaapista on jo syöty eläinperäiset margariinit, jogurtti ja juusto, ovat useat ateriat jo olleet vegaanisia. Yliopistollakin söin eilen vegaaniruokaa. Ehkä sitä olisi kuitenkin pitänyt ottaa enemmän kuin lakto-ovoruokaa, koska luennolle mentyäni tuli melko pian hirveä nälkä. Luennot kestivät neljä tuntia, jonka aikana sain kyllä kerran jos toisenkin ihmetellä, miksei se ruoka nyt pitänyt yhtään nälkää. Olihan siinä viljaa ja paljon vihanneksia, joiden pitäisi hitaasti luovuttaa energiaa käyttöön. Laitoin öljyäkin leivän päälle. Hmm. Tämä vaatii totuttelua.
Minusta on hyvä tämä, että siirryn uuteen ruokavalioon vähitellen. Aiemmin, kun olen aloittanut jonkun villityksen, olen aloittanut kerralla. Nyt, kun minulla oli kuukausi aikaa totuttaa elimistöäni ajatukseen, voin vähentää vähitellen kaikkea elukkaperäistä ja syödä yhä enenevässä määrin pelkästään rehuperäistä.
Vielä mietin sitä, miten käy kaikissa vierastilanteissa. Siis kun meillä käy vieraita. Teenkö kahden valion periaatteella tarjottavaa vai yritänkö markkinoida vieraille vegaaniruokaa? Olen kuuluisa leipomuksistani. Häviääkö nyt mainen kunnia?
Toisaalta mietin sitäkin, että mitä minä tässä oikein pelleilen? Ihmiset näkevät nälkää, ja minä kikkailen. Tiedänhän minä, että vegaanin ruokavalio auttaa juuri siihen nälänhätään (kirjoitin vahingossa ensin nälänhäntään!), mutta ajatus vaanii silti välillä. Toisaalta haluaisin säilyttää asutuksen maaseudulla. Mitä he tekisivät, jos kaikki olisivat vegaaneja? Viljelisivät vain viljaa ja muita kasveja? No, niin sitten kai.
Silti se on ehkä enemmän muiden ihmisten ääni sisälläni, joka minulle kuiskii näitä epäilyksen sanoja: Sinä akateemisesti (kohta) koulutettu, kaupunkilainen, eläimiä pelkäävä, maaseudusta vieraantunut snobi, mitä sinä oikein kikkailet?

Tiedäksää mikä on vegaani?

Kerroin aikaisemmin, etten ole vielä uskaltanut kertoa kellekään tästä vegaaniksi ryhtymisestä. Eilen sitten istuin miehen vierelle sohvalle. Televisiouutisissa näytettiin juuri järkkyä kuvaa järjestetystä koiratappelusta. Sanoin miehelle, olkoon nyt vaikka Mr Vilijonkka (koska on niin siisti ja pedantti ja hermoilee joskus turhia), että
- Mä alan vegaaniks!, johon hän:
- Miten niin alat?, jonka tulkitsin tarkoittavan, että hän luuli minun olevan jo. Kysyin:
- Tiedäksää edes mikä on vegaani?
- joo joo.

Mitäs mieltä olitte, menikö se informaatio siis perille?

Ällötys valtaa

Ällötys valtaa mielen ja kielen. Ei tekisi mieli enää mitään, missä on eläintä. Eilen illalla tein oikean herkkukaakaon: maitoa, maitopohjaista kaakaojauhetta, tilkka kookosrommia ja päälle kermavaahtohuntu. Se, että siinä oli kermaa ja makeaa, ei tuntunut lainkaan ällöltä. Ajatus lehmänmaidosta vain alkoi tympäistä oikein ällötykseksi asti.
Olen sellainen ihminen, että kun innostun, innostun kokonaisvaltaisesti, mutta - kuten useille käy - se innostus ei lopahda koskaan kesken. Se vain vähitellen hiipuu tottumukseksi. Nytkin pelkään, että käy niin, etten palaakaan vanhaan, kun kuukausi on lopussa.
Koska, kuten aina, kun innostus on huipussaan, ei malttaisi enää yhtään odottaa, myös nyt on kaamea hinku jo alkaa. Loppuisivat jo ne eläinruoat kaapista! Heti. Mutta koska ällöttää, ei teekään enää mieli tuhota niitä urakalla. Ällötys ei muuten johdu siitä, että olisin herkutellut oikein urakalla. Ei, olen ollut hyvin kohtuullinen ja hieno. Ranskatar, suorastaan.

Soijamaitokahvia ja sympatiaa

Syön pikku hiljaa pois veganismin tieltä kaikkea kaappeihin varastoitua eläinperäistä ravintoa ja ihmettelen, miten paljon sitä onkaan. Hankittu ihan vain pahan päivän varalle ja muuten vain. Aikaisemmin en ole juurikaan uhrannut kalliita ajatuksiani sille, onko jossakin ruoassa maitoa tai munaa. Yllättävän monessa on: esimerkiksi monissa tomaattikastikkeissa ja jopa soijanakeissa, joiden kohderyhmänä luulisi olevan juuri vegaanit. Yllättävää oli toisaalta sekin, ettei pähkinävoissa ollutkaan voita ja että rasvatonta majoneesia ei ollutkaan tehty munista, kuten majoneesi yleensä! Laskin eilen, että kaapeissani on 25 sellaista ruokaa, joissa on jompaa kumpaa, munia tai maitoa. Laskin myös, että minun pitäisi käyttää niistä ruokalaji päivässä, jos haluaisin päästä niistä eroon maaliskuun loppuun mennessä.
Paitsi että syön pois eläinperäisiä ruokia, vaihdan samalla ruokatottumuksiani. Join aamulla elämäni ensimmäisen soijamaitoon tehdyn laten ja totesin, että totuttelua se vain vaatii, ei se pahaa ollut. Teehen ripottelin kasvirasvasekoitejauhetta, ja siitä tulikin oikein pehmeän ja samettisen makuista. Tänään syön viimeisen kerran kalaa, sillä jääkaapissa on vielä kimpale uunilohta. Tänään syön myös viimeisen keitetyn munani. Jännittävää, uutta, ihmeellistä! Tuntuu ihmeen hyvältä jättää pois asioita, jotka ennen ovat olleet itsestään selvyyksiä ruokavaliossani.
Minä olen kokeilunhaluinen, siksi kai tähänkin ryhdyn. Salaa toivon innostuvani ja jääväni sille tielle. Ryhtyväni aatteen ihmiseksi. Salaa toivon myös, etten ryhtyisi. Molemmat puolet, superego ja id, itseltäni salassa.

Tänään olen jo päättänyt

Tänään olen jo päättänyt, että kokeilen vegaanista ruokavaliota kuukauden ajan. Heti, kun saan ei-vegaaniset ruoat kaapeistani syötyä. Olen jo tuhonnut varastojani: olen syönyt kaikkia munia ja maitoa sisältäviä ruokia oikein urakalla, että varmasti ehdin syödä kaiken pois, ennen kuin maaliskuu tulee. Hölmö minä. Mutta ne ruoat, mitä olen tänään raivannut tieltä, ovat sellaisia, ettei kukaan muu tässä taloudessa niitä syö. Olisi hassua sekin, jos heittäisin ne roskiin. Se olisi mielestäni vielä turhempaa kuin se, että eläinten pitäisi kärsiä minun vuokseni. Että ensin laitetaan ne kärsimään, ja sitten minä heitän sen vaivalla tuotetun roskiin.
Kaupassa meni tänään aika pätkä aikaa. Tutkailin kaikkea kuivahedelmistä, siemenistä, pavuista ja soijaleikkeistä aina valmiskastikkeisiin asti. Tihrustin, missä valmiskastikkeessa on, missä ei ole maitotuotteita. Aika monessa oli. Löysin kuitenkin muutaman kelvon levitteen ja muutakin kaikkea kivaa. Luulen kummasti, että ruokavalioni tästä vain paranee, kun jätän siitä muutamia juttuja pois. Muut täällä eivät ehkä ole samaa mieltä.
En ole uskaltanut kertoa vielä kenellekään (paitsi teille). Tiedän, etteivät ne ymmärrä. Sanovat, etten minä pärjää sellaisella ruokavaliolla. Vaan eihän sitä tiedä, ennen kuin kokeilee. Voinhan palata takaisin vanhaan, eli siihen, etten syö lihaa, mutta kylläkin kalaa, munia ja maitotuotteita. Sitäkin kutsun kyllä kasvissyönniksi. On kumma, kuinka jollain vegaanisivuilla, joilla tänään pistäydyin, tyypit tappelevat siitä, mikä mielletään vegetarismiksi. Tyypillistä, ettei voida olla iloisia pienistä edistysaskeleista oman asian ajamisessa, vaan aletaan heti syyttää ja kytätä. Urputetaan, etteivät kalansyöjät kerta kaikkiaan voi kutsua itseään kasvissyöjiksi. Mutta hyvänen aika! On kai se vegaanien eli elämän säilyttämisen näkökulmasta parempi, että joku syö eläimistä vain kalaa, kuin että hän söisi kaikkea tehotuotettua ja kärsinyttä. Eihän kai kukaan vegaani ole niin ylpeä omasta kieltäytymyksestään, ettei toivoisi jokaisen ryhtyvän vegaaniksi. Eihän se mitään auta, että joku on vegaani, vaan se, että heitä on paljon. Että he lisääntyvät ja lisääntyvät. On niin paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät lainkaan välitä. Eikö se, että joku on jo oikeansuuntaisella tiellä, ole paljon?

Jos sittenkin..

Jos alkaisin vegaaniksi, en voisi alkaa aivan heti. Minun pitäisi ensin syödä kaapissani oleva kaikki eläinperäinen ruoka. Siellä onkin juuri nyt paljon kaikkia herkkujani: kookossuklaata, mutakakkua, kahdenlaista jäätelöä, marenkeja, toffeeta, vohveleita, pullaa..
Jos alkaisin, minä haluaisin ensin syödä eläinperäiset varastoni pois. Yhdessä perheeni kanssa, tietenkin. En ole syöppö, olen vain nautiskelija. Se vaatisi siis aikaa.
Jos alkaisin, voisin alkaa kokeilukuukauteni maaliskuun alusta.
Jos alkaisin.
Jos.
Alkaisin?

Voiko kulinaristi olla vegaani?

Jos ryhtyisin vegaaniksi, auttaisin luontoa. Varmasti auttaisin itseänikin, olisihan ruokavalioni tasapainoisen parempi. Ettei olisi? Uskon, että vegaani kiinnittää ravintoonsa enemmän huomiota kuin tavallinen sekakäyttäjä. Hölmöhän hän olisi, jos söisi pelkkää makaronia ja ketsuppia, kuten tekevät monet nuoret tytöt, jotka hurahtavat kasvissyöntiin. Vegaanit eivät ole hölmöjä, päin vastoin. He ovat tiedostavia ihmisiä, he ajattelevat asioita eivätkä ota mitään itsestään selvänä. Ottavat vastuuta asioista. Eivät syytä kaikesta yhteiskuntaa ja kurjia oloja, vaan toimivat itse.
Niin minä ajattelen. En ole koskaan kuitenkaan ajatellut, että minä voisin elää sillä tavalla. En saisi koskaan jäätelöä! En leivonnaisia, paitsi jotain ilman munaa lässähtäneitä lättänöitä! En maitosuklaata! En voisi käyttää kahvini kanssa maitoa. Miten kävisi lempijuomalleni latelle? Ei kermalikööriä! Ei pastaa, pestoa ja parmesaania! Ei! Ei! Ei! En saisi käyttää edes villasukkia. Hirvitys!
Silti takaraivossa joku yllyttää: kokeile! Miksi et kokeile? Ole kuukausi vegaanina, sitten voit palata takaisin rasvaisiin jäätelöihin ja voihin, jos vielä mielesi tekee. Minä pelkään, ettei tee mieli, ja mitä minä sitten tekisin? Luopuisin vapaaehtoisesti niin paljosta. Hui.