Ähäkutti, ilmastonmuutos!

Tänään menen jouluostoksille. Mutta! Hahaa, ilmastonmuutos! Tänä vuonna en ostakaan liikaa tavaraa. Vain kummipojalle jonkin kehittävän lelun ja jotakin syötävää jouluksi. Muille lahjansaajille ostan vesiputkea Keniaan, koska sukulaiseni eivät itse täällä mitään tarvitse. Viime vuonna ostin teatterilippuja ja sen sellaista kylttyyriä, joka ei keräänny nurkkiin pölyttymään. Tuollaisista ilmassa leijuvista ja mihinkään materialisoitumattomista lahjoista voidaan tietenkin olla montaa mieltä. Itse kuitenkin hihkuen ottaisin vastaan sellaisia lahjoja jatkuvan krääsävirran sijaan. Harmi, ettei lahjojeni saajana ole yhtään nokialaista. He saattaisivat nyt arvostaa ajatusta puhtaan veden saamisesta afrikkalaistenkin ulottuville.

Tuntematon potilas

On toisaalta mukavaa, ettei tätä blogia nähtävästi seuraa kukaan muu kuin minä itse. Olen jo huomannut, että täällä verkossa voin pitää päiväkirjaa jopa yksityisemmin kuin kotona. Jos kirjoitan ajatukseni paperikirjaan, voivat muut milloin tahansa lukea sitä, jos saavat käsiinsä. Täällä blogilistalla blogini hukkuu kahdenkymmenentuhannen muun kanssa samaan suohon, jossa minä voin rauhassa räpiköidä ajatuksineni. Tietenkin koska kirjoitan ajatukseni mahdollisten toistenkin luettavaksi, jonkinlainen suodatin on ajatusteni ja näpyttelevien sormieni välissä. Mutta toisaalta, on tietenkin olemassa se vaara, että tähän paradoksaaliseen blogiyksityisyyden turvallisuudentunteeseen tuudittauduttuani saatan unohtaa sen mahdollisuuden, että joku sattuu eksymään sivulleni, ja paljastankin yhtäkkiä jotakin järkyttävää. Sellaista blogia seurattaisiin. Mutta sellaista blogia en halua. Silloin minun pitäisi tehdäkin jotakin shokeeraavaa, tai minulle pitäisi tapahtua jotain kamalaa. Minä olen onnellinen näin.

Purkaa porkkanaa!

Uutisena tänään:

Kasvisten syöminen vähentää ilmastonmuutosta. Ihanko totta? Nyt se on siis tutkittu ja todettu, mikä jo aiemmin on ollut valistuneiden kuluttajien tietoisuudessa. "Syökää kasviksia! Purkaa porkkanaa!", huutaa nyt mainoksen tehotuotettu possu. Tietenkin kasviksilla ja kasviksilla on eroa. On eri asia syödä ekologisesti tuotettua kotimaista juuresta kuin talvella kauhealla energiamäärällä kasvihuoneessa kasvamaan tsempattua kurkkua ja salaattia. Nämä uutiset kuitenkin kertovat sen, että olen kasvissyöjäksi ryhdyttyäni tehnyt hyvän teon. Yritän muistaa silti valita perunaa riisin sijaan ja porkkanaa kurkun sijaan. Älkää tulko minulle sanomaan, että ei minun teoillani ole suurtakaan vaikutusta, tai ettei yksittäinen ihminen paljoa pysty tekemään, kun isot sitä ja isot tätä. Me pienet valitsemme teoillamme, mitkä isot saavat toimia. Tai ketkä.

Unta

Tämä kirjoitus on unta.

Minä en aina ymmärrä nukkua silloin, kun on sen aika. Puuhaan aina jotakin illalla kahteentoista asti, opiskelen, yleensä, ja nukun sitten mukavasti sikeästi kuusi tuntia, kunnes kello jälleen soittaa kuuden jälkeen. Tai no, mukavan sikeästi ja sikeästi. Yleensä herään kerran tai kaksi yön aikana, kun Tiuhti ja Viuhti käyvät vessassa. Silti luulen aina, että jaksan. Luulen, että totuttaudun tässä nukkumaan vähemmän, selviämään pienellä määrällä unta. Ihailen ihmisiä, jotka selviävät neljän-viiden tunnin unella ja tekevät sitten muun maailman nukkuessa kaikenlaisia hienoja tieteellisiä keksintöjä ja taiteellisia ihmeitä. Minäkin yritän. Olla tehokas ja luova. Tässä vaiheessa enemmän tehokas kuin luova, koska opiskeluni ei tällä hetkellä salli minkäänlaista luovuutta, pelkkää tieteen tekemistä vain. Eikä sekään, se minun tieteen tekemiseni, kovin mullistavaa ole. Jonkin aikaa kuusituntisia öitä nukuttuani jaksankin hyvin, mutta sitten alan ihmetellä, kun en oikein saa asioita tehtyä, vaikka pitäisi. Päivät kuluvat, yritän olla tehokas vaan en ole. Unikouluni alkaa yskiä. Sitten vähitellen kahdeksantuntiset yöt alkavat kuulostaa kivalta uudelta kokeilulta, ja alan nukkua sellaisia, ihan kokeeksi. En enää lue sängyssä kahteentoista vaan sammutan valon viimeistään yhdeltätoista. Mutta se vasta väsyttääkin, se kunnolla nukkuminen, tai siltä ainakin tuntuu. Toki tiedän, että univajeen korjaaminen on pitkä prosessi. Hassua vain, että väsymyksen tunne tulee vasta, kun alan nukkua tarpeeksi. Ehkä se siitä. Jospa uusi kokeiluni olisi sellainen, että nukun pitkän aikaa kunnollisia öitä. Jospa sitten saisin luotua jotakin hienoa ja ihmeellistä?

Aikuisia ja aikuisia

Miten jotkut aikuiset eivät ymmärrä, että lapsetkin ovat älykkäitä ihmisiä? Ihmisiä, jotka sekä ovat älykkäitä että jopa kuulevat, mitä puhutaan. Mutta vaikka he ovat älykkäitä, tai ehkä juuri siksi,he tahtovat säilyttää uskonsa satumaailmaan vielä niin pitkään kuin pystyvät. Yrittävät itse asiassa säilyttää sen, vaikka ympäristö sylkee vastakkaista todistusaineistoa, minkä ehtii. Minäkin haluan sadun maailmaa säilöä lapsilleni hyvän ja pahan päivän varalle.
Aikuiset, ne vain ovat joskus kumman ajattelemattomia. Tässä eräänä päivänä olin ulkona puistossa, ja lapset leikkivät siinä lähistöllä, kun eräs naapuruston nainen tuli selittämään, kuinka tänä vuonna pukki tilattiin ihan lehti-ilmoituksen perusteella. Kuinka lapsen isoisä ei tänä vuonna kelpaa, koska lapsi tunnistaa hänet jo. Minä yhden kerran kuuntelin tämän pukkitilannekatsauksen ihan tyynesti, vain mielessäni harmitellen, mutta kun sama toistui toisen äidin saapuessa paikalle, sanoin Tiuhdille ja Viuhdille, että no niin, nyt tulikin aika lähteä syömään.

Vuosi kasvissyöjänä

Eilen tuli vierähtäneeksi vuosi siitä, kun aloitin kasvissyönnin. Tai siis kului vuosi siitä, kun lopetin lihansyönnin, sillä toki olin syönyt kasviksia jo ennen viime vuotta. Heh. Miksi sitten aloin kasvissyöjäksi? Lumeton talvi ja huoli ilmaston muuttumisesta. Inho tehotuotettua lihaa kohtaan. Kasvava varmuus siitä, että ei ne suuret puheet vaan ne pienet teot. Siinä tärkeimmät syyt.
Olen ollut aiemminkin kasvissyöjä, mutta yritykseni ovat aina katkenneet seitsemän kuukauden maagisen rajan kohdalla - tiedä sitten, mistä sellainen johtuu. Ehkä siitä, etten ollut huolehtinut siitä, että saan kaikkea tasapainoiseen ravintoon tarvittavaa tarpeeksi. Nyt, siis vuosi sitten, päätin panostaa ravitsemukseeni eri tavalla. Uudelleen kasvissyöjäksi ryhdyttyäni olen lisännyt mm. proteiininsaantiani: syönyt enemmän papuja ja lisäksi eläinkunnan tuotteista maitotuotteita ja kalaa ja todellakin riittävästi niitä puhtaasti tuotettuja kasviksia. Luomu oikeasti maistuukin paljon paremmalta. Ostakaa vaikka kokeeksi nahistunut tavisporkkana ja rinnalle luomu. Minä voisin vaikka lyödä vetoa, että siirrytte luomukasviksien pariin pysyvästi, ellette sitten ole tuhonneet makuaistianne pysyvästi kaikella ylijalostetulla, mikä saattaa sekin olla mahdollista. Silti en itse, vaikka näin puhun, voi aina ostaa luomua, koska se on hieman kalliimpaa, ja minä nautin vain opintotukea.
En myöskään omista tarpeeksi aikaa perehtyäkseni kaikkiin proteiinitarpeisiin ja muihin kovin perusteellisesti. Tiedän vain sen, että voin kasvissyöjänä hyvin, niin hyvin, että jaksan juosta maratoninkin tällä ravinnolla. Olen myös tyytyväinen, etten kuormita palloa niin paljon kuin lihansyöjä. Kasvissyöjänä on hyvä olla.

Jouluisia tarinoita

Koskettava elokuva tuo. Tiuhti ja minä itkimme lähes koko elokuvan ajan, se oli niin surullinen. Pikkuisen ensimmäinen elokuvaelämys oikeassa elokuvateatterissa se oli ja myöskin siksi niin vaikuttava. Tarina orvosta pojasta, joka ryhtyy jakamaan lahjoja ystävilleen. Kaunis elokuva oli myös. Lappia ja laajoja luontokuvia. Lunta, ruskaa ja taivaanrantaa. Suomikuvaa parhaimmillaan.
Olimme myös laulamassa kauneimpia joululauluja kirkossa. Muut lapset hälisivät ja huusivat papin puheen ajan, mutta Tiuhti kuunteli koko puheen hievahtamatta ja mietteliään näköisenä, hän kun on sellainen lapsiaikuinen.
Illalla leivoimme hurjan kasan pipareita ja sen jälkeen lapset menivät kahdeksalta nukkumaan, kuten tavallista, mutta tavallista väsyneempinä - tai niin ainakin luulimme. Lastenhuoneesta ei kuulunut ääntäkään, ja luulimme lasten nukkuvan. Kun puoli kymmenen kävimme katsomassa, Viuhti nukkuikin käsi posken alla tuhisten, mutta Tiuhti valvoi vielä. Kun kysyin, mitä hän miettii, vastasi hän:
"Minä mietin sellaista että jos voisitte viedä minut sinne postiin niin voisin valita Viuhdille sieltä joulukortin. Ja jos sen jälkeen voisitte viedä minut sinne kauppaan, josta saa niitä Puuhapete-karkkilaatikoita, niin ostaisin Viuhdille sellaisen." Lapsella on niin tärkeät mietteet. Lupasin viedä.

Postikorttirumbaa ilmastonmuutoksessa

Aina sama juttu. Puuttuvia osoitteita metsästellään kortteihin viimeisenä lähetyspäivänä tekstiviestihauin ja vanhoja lappusia lippusia kaapeista etsien. Sitten illalla postiin - mihinkäs asti se olikaan auki ja kai niitä postimerkkejä ehtii siellä postissakin liimailla.. Silti on kivaa lähettää ja saada kortteja. Ekologisempaa tietenkin olisi lähettää tekstiviesti tai sähköinen postikortti, ja hieman omatunto kolkuttaakin, mutta se ei ole aivan sama asia näiden sähköisten kanssa. Joulun kestäessä on kiva lukea ja pitää kädessä saatuja postikortteja, ei käydä netissä niitä katsomassa. Tietenkin kortit kierrätetään joulun jälkeen, tavalla tai toisella. Se on jo itsestään selvyys. Olin muuten tänä vuonna arvioinut korttimäärän täsmälleen oikein. Askartelin 41 korttia ja juuri tuo määrä tarvittiin.

Ihanaa, ulkona on vihdoin kylmä ja oikeasti talvi! Jos saataisiin vielä lunta, niin kaikki olisi niin kuin pitääkin. Minua suututtavat ihmiset, jotka sanovat pitävänsä ilmastonmuutoksesta. Hyvä juttu kuulemma, että saadaan tänne lämpimämpää. No hyvä, halutaanko samalla ne kaikki lieveilmiöt? Halutaanko tulvat ja maanjäristykset? Halutaanko, että ne muka turvallisesti haudatut ydinjätteet pääsevät meitä tervehtimään? Halutaanko otsonikato ja ihosyöpä jokaiselle? Halutaanko, ettei meidän lapsiemme lapsilla ole täällä enää elämän mahdollisuutta? Minä ainakin pidän Suomesta ja Suomen ilmastosta neljine vuodenaikoineen. Pidän kesästä, syksystä, keväästä ja talvesta. Ne ovat kaikki omanlaisiaan ja siksi arvokkaita. Minunkin lapseni ovat siinä iässä, että heitä olisi juuri nyt mukava opettaa luistelemaan ja hiihtämään. Viime talvena se ei onnistunut, tämä talvi ei näytä yhtään paremmalta. En myöskään ymmärrä, miksi alun perin on keksitty sellaisia materiaaleja, joita ei voi kierrättää tai jotka eivät hajoa luontoon. Pelkkää mukavuudenhalua vailla mitään vastuuta seurauksista. Miksi ihminen on niin äärettömän tyhmä ja itsekäs, ettei muusta ole mitään väliä, kun nyt minä saan uuden auton, talon tai etelänmatkan?

Lucia seppelpää, juhlista hetki tää

Tuleehan se joulumieli, tulee jo, jopa etuajassa! Se hiipii varpaillaan ja vähitellen jouluisten korttien tekemisestä ja piparitaikinatarpeiden lisäämisestä kauppalistaan.

Väsymys tosin painaa käpälään, valvoin yöllä kynttilänvalossa korttien kimpussa niin, etten ehtinyt nukkua kuin kuusi tuntia. Ei se mitään, mutta kun en muista, koska olisin viimeksi nukkunut enemmän. Ja kun en saanut kortteja edes lähellekään valmiiksi. Eli viimeiseen postituspäivään menee taas. Mutta sehän on vanha, jouluinen perinteeni! Mitä sitä perinteitä muuttamaan, nih!

Yritän silti väsätä opiskelujani eteenpäin. Nytkin olen kirjoittanut ja muokannut tekstiä jo monta tuntia yhteen menoon. Jos ensi yönä nukun ja huomenna tarkastelen tänään kirjoittamaani tekstiä, varmasti löydän kaikenlaista kummallista. Mutta pienet ihmeethän kuuluvat tähän joulunalusaikaan!

Niin ja: Luciat, varokaa niiden kynttilöiden kanssa tänään!

Joulukorttivalvojaiset

Tänä yönä on taas se hetki, kun askartelen nelisenkymmentä joulukorttia lähetettäväksi ja annettavaksi. Huomenna olisi viimeinen hetki se tehdä, ja yleensä askartelu siihen jääkin. Nyt ajattelin kerrankin olla ajoissa.

Löysin aivan mahtavan tähän jouluun sopivan Tuula Korolaisen runon. Se kertoo kuluttamisen ja kiireen turhuudesta sekä lumen ja oikean joulun kaipuusta. Vielä se kertoo ystävyyden tärkeydestä. Se on juuri oikea jouluruno minun kortteihini. Sen nimi on Mitä joululahjaksi ja se menee näin:

- Mitä toivot lahjaksi?

- Kynttilän lempeän valon.

- Mitä annat lahjaksi?

- Piparkakkutalon.

- Mitä toivot lahjaksi?

- Hyasintin tuoksun.

- Mitä annat lahjaksi?

- Lopetan turhan juoksun.

- Mitä toivot lahjaksi?

- Maiseman lumisen taulun.

- Mitä annat lahjaksi?

- Kauneimman joululaulun.

- Mitä toivot lahjaksi?

- Ystävyyden taikaa.

- Mitä annat lahjaksi?

- Ystävälle aikaa.

- Tuula Korolainen, Kuono kohti joulua

Joulumieltä etsimässä

Mistä se sitten johtuu, että toiset ovat jo ihan joulutunnelmissa, mutta eräät eivät? Toiset ovat ehtineet leipoa jo kolmet piparit ja koristella piparikylät. Ostaa vuoren lahjoja ja varustaa oman kotinsa joulutunnelmaan. Minä en. Ole ehtinyt enkä halunnut, en vielä. Minä olen päättänyt viettää ekologisen joulun. En ole ostanut vielä mitään enkä ostakaan montaa lahjaa. Olen myöskin päättänyt, etten saata talouttani kuralle joulun vuoksi. Ei opiskelija voi käyttää satoja euroja lahjoihin ja jouluruokiin. Toisaalta minun on vielä opiskeltava niin täysipäiväisesti ihan jouluaattoon asti, etten tiedä, ehdinkö niin joulutunnelmaan virittäytyäkään.
Silti joulu on minulle tärkeä juhla. Ehkä se sieltä vielä tulee, se joulumieli. Ei ostamisesta eikä kuluttamisesta mutta muista asioista. Olen päättänyt ehtiä ainakin lasten kanssa joululaulutilaisuuteen. Olen päättänyt ehtiä leipoa pipareita ja torttuja. Olen päättänyt olla joka solulla joulussa sitten, kun on sen aika.

Kiireistä, jännittävää, ihanaa, hauskaa ja hyödyllistä

Kiireistä, jännittävää, ihanaa, hauskaa ja hyödyllistä. Sellainen on ollut tämä joulukuun päivä.
Kiireinen päivä oli siksi, että minun oli aamupäivän aikana valmisteltava eräs opiskeluteksti. Sain sen viimeisillä minuuteilla ja kädet hioten valmiiksi ja kiikutin sen tulostintuoreena professorille. Jännittävä tämä päivä oli siksi, että minun oli seuraavaksi mentävä keskustelemaan tästä työstäni professorin kanssa. Kuten ennenkin, vastaanoton jälkeen huomasin jännittäneeni turhaan. Ihana päivä oli siksi, että sain hoitaa kummipoikaani hetken. Hän pelleili minun kanssani, kuten aina. Huikea hurmuri. Hauska päivä oli siksi, että omien lasteni päiväkodissa oli illalla tonttuinen joulujuhla. Hyödyllinen päivä oli paitsi opiskelujen edistymisen vuoksi myös siksi, että puhuin erään päiväkotiäideistä kanssani juoksulenkille, jolta juuri palasin.

Miksi muuten tytöt melkein aina leikkivät vain kaksin? Meidän lastemme päiväkodissa vanhempi tyttäreni, olkoon nyt nimeltään Tiuhti, viisi vee, on sellaisessa kolmen porukassa, jossa aina joku jää ulkopuolelle, kun toiset leikkivät kaksin. Koko kolmen poppoon kesken leikkiminen ei kuulemma ole mahdollista. Miksi, sitä hän ei kerro. Ovatko he niin peloissaan, että jäävät itse ulkopuolelle, etteivät anna kolmannen tulla mukaan? Miksi sitten tytöt tarvitsevat sen parhaan ystävän, mutta pojat nähtävästi eivät? Vai yleistänkö liikaa?

p.s. Ja olkoon se kolmevuotias tyttäreni tällä sivulla nimeltään Viuhti. Nimi sopii hänelle hyvin.

Elämä jännittää

Silti elämä jännittää -koko ajan hieman. Elämässä kai eniten ihmiset. Ne, joita kohtaan. Ne, jotka oikeasti pysähtyvät katsomaan ja kuuntelemaan minun elämääni. Pelkään, että sanon kohta taas jotain hölmöä. Aivan kohta. Seuraavaksi jo, ehkä. Sellaista, jota sitten saan miettiä yöllä keriessäni itseäni lakanan sisälle. Että miksi taas menin, ja sellaista, ja sillä tavalla. Asia paisuu, se kasautuu suhteettoman suureksi. Toinen ei varmaankaan edes muista, mitä sanoin. Tai ei kiinnittänyt huomiota. Useimmiten kuitenkin ajattelen, että hän vain on niin viisas, minua viisaampi, että hän ohittaa minun typerän tokaisuni tyynesti. Mitäpä noista. Kyvyssä möläyttää on se puoli, että en pelostani huolimatta lainkaan häpeä tutustua uusiin ihmisiin. Tutustun heihin jatkuvasti. Olen avoin ja kutsuva. Silti jännittää.
Toisaalta olen kasvanut ulos jännittämisestä. Olen nähnyt molempia: pelkoa ja uskaltamista, ja siksi minun on helppo valita niiden välillä. Elämä jännittää, se on siis tärkeää.

Kirjoittamisesta

Minulla ei ole kenellekään mitään sanottavaa, ja ehkä juuri siksi kirjoitan. Varoitan siis sinua, lukijani, että tämä blogi on syntynyt hetken mielijohteesta. Tämä blogi ei sisällä elämän tarkoitusta. Tämä blogi ei sisällä juuri mitään muutakaan, mitä etsit. Täältä et sitä löydä. Älä siis vaivaudu. Minä kirjoitan vain, koska minun tarvitsee. Lue, jos sinun tarvitsee.