Silti elämä jännittää -koko ajan hieman. Elämässä kai eniten ihmiset. Ne, joita kohtaan. Ne, jotka oikeasti pysähtyvät katsomaan ja kuuntelemaan minun elämääni. Pelkään, että sanon kohta taas jotain hölmöä. Aivan kohta. Seuraavaksi jo, ehkä. Sellaista, jota sitten saan miettiä yöllä keriessäni itseäni lakanan sisälle. Että miksi taas menin, ja sellaista, ja sillä tavalla. Asia paisuu, se kasautuu suhteettoman suureksi. Toinen ei varmaankaan edes muista, mitä sanoin. Tai ei kiinnittänyt huomiota. Useimmiten kuitenkin ajattelen, että hän vain on niin viisas, minua viisaampi, että hän ohittaa minun typerän tokaisuni tyynesti. Mitäpä noista. Kyvyssä möläyttää on se puoli, että en pelostani huolimatta lainkaan häpeä tutustua uusiin ihmisiin. Tutustun heihin jatkuvasti. Olen avoin ja kutsuva. Silti jännittää.
Toisaalta olen kasvanut ulos jännittämisestä. Olen nähnyt molempia: pelkoa ja uskaltamista, ja siksi minun on helppo valita niiden välillä. Elämä jännittää, se on siis tärkeää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti