Tuntematon potilas

On toisaalta mukavaa, ettei tätä blogia nähtävästi seuraa kukaan muu kuin minä itse. Olen jo huomannut, että täällä verkossa voin pitää päiväkirjaa jopa yksityisemmin kuin kotona. Jos kirjoitan ajatukseni paperikirjaan, voivat muut milloin tahansa lukea sitä, jos saavat käsiinsä. Täällä blogilistalla blogini hukkuu kahdenkymmenentuhannen muun kanssa samaan suohon, jossa minä voin rauhassa räpiköidä ajatuksineni. Tietenkin koska kirjoitan ajatukseni mahdollisten toistenkin luettavaksi, jonkinlainen suodatin on ajatusteni ja näpyttelevien sormieni välissä. Mutta toisaalta, on tietenkin olemassa se vaara, että tähän paradoksaaliseen blogiyksityisyyden turvallisuudentunteeseen tuudittauduttuani saatan unohtaa sen mahdollisuuden, että joku sattuu eksymään sivulleni, ja paljastankin yhtäkkiä jotakin järkyttävää. Sellaista blogia seurattaisiin. Mutta sellaista blogia en halua. Silloin minun pitäisi tehdäkin jotakin shokeeraavaa, tai minulle pitäisi tapahtua jotain kamalaa. Minä olen onnellinen näin.