sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Vuosi kasvissyöjänä

Eilen tuli vierähtäneeksi vuosi siitä, kun aloitin kasvissyönnin. Tai siis kului vuosi siitä, kun lopetin lihansyönnin, sillä toki olin syönyt kasviksia jo ennen viime vuotta. Heh. Miksi sitten aloin kasvissyöjäksi? Lumeton talvi ja huoli ilmaston muuttumisesta. Inho tehotuotettua lihaa kohtaan. Kasvava varmuus siitä, että ei ne suuret puheet vaan ne pienet teot. Siinä tärkeimmät syyt.
Olen ollut aiemminkin kasvissyöjä, mutta yritykseni ovat aina katkenneet seitsemän kuukauden maagisen rajan kohdalla - tiedä sitten, mistä sellainen johtuu. Ehkä siitä, etten ollut huolehtinut siitä, että saan kaikkea tasapainoiseen ravintoon tarvittavaa tarpeeksi. Nyt, siis vuosi sitten, päätin panostaa ravitsemukseeni eri tavalla. Uudelleen kasvissyöjäksi ryhdyttyäni olen lisännyt mm. proteiininsaantiani: syönyt enemmän papuja ja lisäksi eläinkunnan tuotteista maitotuotteita ja kalaa ja todellakin riittävästi niitä puhtaasti tuotettuja kasviksia. Luomu oikeasti maistuukin paljon paremmalta. Ostakaa vaikka kokeeksi nahistunut tavisporkkana ja rinnalle luomu. Minä voisin vaikka lyödä vetoa, että siirrytte luomukasviksien pariin pysyvästi, ellette sitten ole tuhonneet makuaistianne pysyvästi kaikella ylijalostetulla, mikä saattaa sekin olla mahdollista. Silti en itse, vaikka näin puhun, voi aina ostaa luomua, koska se on hieman kalliimpaa, ja minä nautin vain opintotukea.
En myöskään omista tarpeeksi aikaa perehtyäkseni kaikkiin proteiinitarpeisiin ja muihin kovin perusteellisesti. Tiedän vain sen, että voin kasvissyöjänä hyvin, niin hyvin, että jaksan juosta maratoninkin tällä ravinnolla. Olen myös tyytyväinen, etten kuormita palloa niin paljon kuin lihansyöjä. Kasvissyöjänä on hyvä olla.

Ei kommentteja: