Juupa eipä vegaanileipä

Kaapeissani alkaa olla jo melko hyvä tilanne. Toki siellä on muulle perheelle eläintä pureskeltavaksi, mutta se, että muu perhe seuraisi mukanani veganismin ihmemaahan, ei olekaan tarkoitukseni. Kuinka voisinkaan yrittää muuttaa keski-ikäistä kokolihaa syövää heteromiestäni vegaaniksi! Varsinkin kun hän on allerginen soijalle, pähkinöille ja isolle osalle hedelmiä ja vihanneksia. Heh. Sepä hauska ruokavalio olisi. Lisäksi en halua tehdä kasvavista lapsistani kokonaan kasvissyöjiä. Valitkoon itse sitten, myöhemmin. Toki toivon, että esimerkkini kannustaa heitä. Kuten riveiltä ja rivien väleistä voi nähdä, olen jo asennoitunut pidempään vegaaniuteen. Ehkä se kuukausi ei riitäkään. En silti vanno, että olisin loppuikäni vegaani. Minä vain kokeilen! Elämässä pitää kokeilla!
Harjoittelen maratonille ja haluaisin kovasti nähdä, voinko vegaaniruokavaliolla juosta koko kiepin. Olen juossut sen kaksi kertaa aiemminkin, kerran sekaravinnolla, kerran lakto-ovoruokavaliolla. Nyt on siis vuorossa vegaanimaraton. Löysin netistä jo sellaisen sivunkin, missä sai liittyä vegan runnerseihin. Ehkä liityn, kun vain saan ruokavalion ensin käyntiin.
Nyt tilanne on se, että olen jo syönyt muutaman kokonaan vegaanisen aterian. Toki tongin useimmilla aterioilla niitä eläinperäisiä kaappieni sisältöjä, mutta koska kaapista on jo syöty eläinperäiset margariinit, jogurtti ja juusto, ovat useat ateriat jo olleet vegaanisia. Yliopistollakin söin eilen vegaaniruokaa. Ehkä sitä olisi kuitenkin pitänyt ottaa enemmän kuin lakto-ovoruokaa, koska luennolle mentyäni tuli melko pian hirveä nälkä. Luennot kestivät neljä tuntia, jonka aikana sain kyllä kerran jos toisenkin ihmetellä, miksei se ruoka nyt pitänyt yhtään nälkää. Olihan siinä viljaa ja paljon vihanneksia, joiden pitäisi hitaasti luovuttaa energiaa käyttöön. Laitoin öljyäkin leivän päälle. Hmm. Tämä vaatii totuttelua.
Minusta on hyvä tämä, että siirryn uuteen ruokavalioon vähitellen. Aiemmin, kun olen aloittanut jonkun villityksen, olen aloittanut kerralla. Nyt, kun minulla oli kuukausi aikaa totuttaa elimistöäni ajatukseen, voin vähentää vähitellen kaikkea elukkaperäistä ja syödä yhä enenevässä määrin pelkästään rehuperäistä.
Vielä mietin sitä, miten käy kaikissa vierastilanteissa. Siis kun meillä käy vieraita. Teenkö kahden valion periaatteella tarjottavaa vai yritänkö markkinoida vieraille vegaaniruokaa? Olen kuuluisa leipomuksistani. Häviääkö nyt mainen kunnia?
Toisaalta mietin sitäkin, että mitä minä tässä oikein pelleilen? Ihmiset näkevät nälkää, ja minä kikkailen. Tiedänhän minä, että vegaanin ruokavalio auttaa juuri siihen nälänhätään (kirjoitin vahingossa ensin nälänhäntään!), mutta ajatus vaanii silti välillä. Toisaalta haluaisin säilyttää asutuksen maaseudulla. Mitä he tekisivät, jos kaikki olisivat vegaaneja? Viljelisivät vain viljaa ja muita kasveja? No, niin sitten kai.
Silti se on ehkä enemmän muiden ihmisten ääni sisälläni, joka minulle kuiskii näitä epäilyksen sanoja: Sinä akateemisesti (kohta) koulutettu, kaupunkilainen, eläimiä pelkäävä, maaseudusta vieraantunut snobi, mitä sinä oikein kikkailet?